Minun ja Sylvin tarina alkaa 2010 syksyllä, syyskuussa. Kaverini sai vuokraponin pieneltä yksityistallilta Lempäälästä ja innostuimme ajatuksesta, että mullekin löytyisi joku poni tai hevonen samalta tallilta, jotta voisimme ratsastaa yhdessä. Iskin heti silmäni keskikokoiseen punertavanruskeaan poniin, sillä se näytti paljon Kravissa asuvalta suosikkiponiltani Lissulta. Sain ponin omistajan numeron ja laitoin viestiä ja jäin innoissani odottelemaan. Ponin omistaja soitti ja sovittiin, että voisin käydä joku päivä kokeilemassa ponia. Se taisi olla mun elämäni onnellisin päivä. En meinannut pysyä housuissani ja lopulta pääsin ensimmäistä kertaa ratsastaamaan Sylvillä syyskuun viimeinen päivä 2010. Sylvi ei ollut vauhdikas niinkuin Lissu enkä minä ollut kovin hääppöinen ratsastaja, mutta se oli kuitenkin ensimmäinen vuokraponi ja siksi kaikki oli täydellistä.
Kevättalvella 2011 Sylvi muutti uudelle tallille kauas Lempäälästä. Lempäälässä kerkesin ratsastamaan vain 4 kuukautta, mutta Sylvi oli kuitenkin jo mulle sen verran tärkeä, että vaihdoin tallia sen mukana. Tällä uudella tallilla Sylvi asuu nykyäänkin, eli hyvälle tallille muutti eikä olla täältä mihinkään lähdössä :)
Uuden tallin myötä päästiin tekemään ensimmäistä kertaa kunnolla sitä, mikä mua kiinnosti eniten. Päästiin hyppäämään valmentajan silmien alla! Silloin tuntui niin hienolta ja tunsin itteni niin tärkeäksi ponin kanssa! Ensimmäinen 75cm okserin ylitys oli upeaa ja sitä puitiin sitten pidemmän aikaa kavereiden kanssa. Kesällä hypättiin, käytiin maastossa ja ensimmäistä kertaa laukkasuoralla, Sylvi oli laitumella ja tehtiin kaikkea ihanaa.
Meillä oli suuret suunnitelmat, että syksyllä olisimme startanneet ensimmäiset kisat, mutta se jäi. Sen sijaan 2011 syksyllä tuli muutamia tilanteita, etten enää voinut ratsastaa Sylvillä niin paljoa. Kaiken sekamelskan jälkeen päätimme ottaa Sylvin ylläpitoon, joka alkoi joulukuussa. Silloin olin onnellinen! Tiesin, että mulla olisi aikaa ainakin seuraava kevät olla Sylvin kanssa, sen jälkeen ei ollut varmuutta mitä tapahtuu.
Se kevät olikin opettavaista aikaa. Mulla oli ensimmäistä kertaa poni huollettavana täysin itselläni ja se opetti vastuuta ja sitä, kuinka paljon aikaa yhteen eläimeen voi mennä. Sylvi tuntui ylläpidon aikana jo niin omalta, ettei maaliskuun tienoilla esitettyä ehdotusta ponin ostosta tarvinnut paljoa miettiä. Ja Sylvi ostettiin meille
4.4.2012.
2012 oli ensimmäinen kesä kun käytiin kisoissa. Alkukesästä mulle selvisi karu totuus, että Sylvi jännitti aika paljon ja minä myös, jonka takia pienissäkin luokissa tuli kieltoja. Me kuitenkin harjoiteltiin ja epäonnistumisten jälkeen jatkettiin tarmokkaasti eteenpäin. Laidunkauden jälkeen meillä lähtikin vähän aikaa sujumaan todella hyvin, kiellot väheni ja esteiden korkeus nousi. Parhaat saavutukset syyskesältä olivat 19.8.2012 Wääksyn kisojen voitto ja toinen sija sekä TRS tyylimestaruuspronssi.
Syksyllä päästiin starttaamaan meidän ensimmäinen 90cm joka meni puhtaasti. Tämän jälkeen kuitenkin mulle alkoi kehittyä pientä estekammoa Sylvin kieltelyn takia ja mentiin pienillä estekorkeuksilla talven yli ja tehtiin paljon kaikkea muuta kivaa. Aloitimme mm. kunnolla treenaamaan hiihtoratsastusta, koska tammikuussa meillä oli hiihtoratsastuskilpailut! Sylvi meni treeneissä hienosti kaikki tehtävät sukset perässä, mutta paikanpäällä kisoissa ei kaikki mennytkään ihan putkeen. Hauska kokemus kuitenkin! :D
Viime kesä oli täynnä kaikkea uutta, mitä ei olla koskaan Sylvin kanssa tehty. Käytiin ensimmäisellä yhteisellä leirillä hyppäämässä maastoesteitä, uitiin ensimmäistä kertaa ja käytiin onnistuneissa ensimmäisissä koulukisoissa! Sain taas uudestaan estevarmuuden, mutta enää en silti ole sellainen hurja kuin 2012 kesällä, kun ilman valmentajaa uskalsin hypätä vaikka kuinka isoja, vaikkei onnistuminen aina ollutkaan varmaa.Viime kesä on unohtumaton ja löydettiin meille ihan uusi ja ehkä täydellisin harrastus eli maastoesteet. Sylvi nauttii maastoilusta ja helposta eteenpäin rullaavasta laukasta, joten tää taitaa olla se Sylvin juttu!
Nyt odotetaan jo alkavaa seuraavaa kesää innolla. Sunnuntaina käydään ensimmäisissä ulkokisoissa Kangasalla, missä on myös jo kesän tuntua! Tähän kesään kuuluu oleellisesti maastoesteleiri jälleen kerran sekä nyt olisi tarkoitus päästä ensimmäistä kertaa kenttäkisoihin.
Silti tärkeintä on että poni pysyy terveenä, jotta meidän tarina voisi jatkua yhtä valoisana!