Oon nyt viime aikoina innostunut tekemään vähän erilaisempia postauksia ja itse kuulumisia ei ole tullut kirjoitettua ollenkaan! Nyt on siispä aika päivittää meidän menoa viime viikoilta tähän hetkeen asti.
|
kännykkävideolta pysäytetty kuva - laatu sen mukainen! |
Käytiin tosiaan Sylviä moikkaamassa vielä joulun alla - ei niin jouluisissa merkeissä kuten kuvan väreistä voi huomata! Pääsin silloin ratsastamaan ponilla ja se oli todella hyvä kentällä, ravi ja laukka polkivat oikein mallikkaasti ja olin ihan yllättynyt etenkin jälkeenpäin videoita katsoessani!
Loppukäynnit kävelin metsätiellä joka jatkui aika pitkälle, ja takaisinpäin kääntyessäni päätin ottaa pienen laukan, ihan niinkuin aina ennenvanhaan. Tallille oli sen verran pitkä matka, että kerettäis kyllä kävelemään vielä kohtuullisesti pätkän jälkeen. No, ponipa sitten otti ja lähti ja kuskasi mut ihan tallin taakse saakka. Oli kyllä avuton olo kun koitin koko matkan jarrutella ponia kaikin voimin ja koko painollani, eikä pysähtynyt millään! Piti sitten lähteä uudelleen vielä loppukävelylle, kun tuo meni aikalailla pipariksi :'D Sylvi on sika!
Meillä oli joululoman aikana 2 Mikko Mäentaustan valmennusta, joista ensimmäisestä kerroinkin jo aiemmin. Toisella kerralla hypättiin jumppasarjatehtävän sijaan rataa, johon kuului 8 estettä ja rata sisälsi sarjan ja "kolmoissarja"linjan. Alkuverryttelyn jälkeen hypättiin jonkin aikaa kolmen esteen linjaa, mulla oli tässä vaiheessa kovasti hakemista oikean rytmin kanssa ja tehtävä ei mennyt omasta mielestäni kovin sujuvasti. Toin usein hevosen linjan ensimmäiselle esteelle liian juureen, jolloin rytmi katosi kiihdyttelyn seurauksena. Vasta kun hypättiin rataa, homma alkoi sujua paremmin.
Ensimmäinen rata sisälsi ihan hyviä pätkiä, mutta päällisin puolin jäi mieleen se, että meno oli mun osalta vähän haparoivaa ja Tessi sai parissa kohtaa lukea tilannetta itsekseen, kun jäädyin itse selässä. Rytmi kiihtyi radan aikana ja hevonen pääsi hieman turhan pitkäksi, jolloin ratsastuksesta tuli tietenkin hankalempaa. Toisella radalla tsempattiin ja korjattiin virheitä ja se menikin jo paljon paremmin ja rytmi säilyi hyvin! Harmillisesti mulla ei ole nyt laittaa videoklippiä tähän yhteyteen, mutta saatan laittaa sen sitten myöhemmin.
|
Tarun ottamia ihania talvikuvia esittelen myöhemmin omana postauksenaan! |
Muutenkin Tessin kanssa olemme treenailleet ahkerasti Nitan estetunneilla ja pari viikkoa sitten kävin ensimmäistä kertaa Heiskasen Hannan koulutunnilla, josta tykkäsin paljon. Hannalle ollaan menossa taas ensi maanantaina.
Tessi on ollut nyt tällä viikolla ihan super ratsastaa, ihanan pehmeä kädelle ja hyvä reagoimaan jalkaan. Viime viikon paukkupakkasilla meillä oli kävelykuuri ja sen jälkeen oli neidissä virtaa, joten muutaman päivän se oli vähän turhan säpäkkä ja vastaanhankaava. Nyt se on kuitenkin tasoittunut ja ratsastus on ollut ihanaa. Tuon tamman kanssa viihdyn kyllä vaan niin hyvin♥